Tämän ohjeen tarkoituksena on antaa lähtökohtaista tietoa vaparenkaiden paikkojen asettamiseksi. Taito tärkeä osa vavanrakentamista.
Vaparenkaiden paikkojen asettamisessa monet vapojen rakentajat ovat aihion valmistajien rengastustietojen varassa. Niitä kannattaakin usein noudattaa, ja asialla voi olla vaikutusta aihion takuuasioihin. Tilanne vaikeutuu jos aihiolle ei ole saatavissa tietoja renkaiden paikoista tai esimerkiksi vapa on rakennettava eri kalastuslajiin tai eri kelatyypille kuin mihin aihio on valmistettu. Rengastusta voi myös joutua muuttamaan esim. kalastajan fyysisten ominaisuuksien takia. Tässä osassa ei käsitellä avokelavapojen rangastuksia, vaikkakin tämän kirjoituksen sisältöä voi soveltuvin osin hyödyntää avokelavapojen kärkiosan nk. juoksurenkaiden rengastuksessa. Vapojen rengastuksessa joutuu tekemään aina tilannekohtaisia kompromisseja - se ei ole eksaktia tiedettä.
Ennen aloittamista on erittäin tärkeää hioa vaparenkaiden jalat ja sovittaa ne istumaan hyvin aihiolle. Vaparenkaiden paikkojen asettamisen yhteydessä terävät vaparenkaiden jalat voivat naarmuttaa aihiota pahoin. Erityisesti perhovaparenkaat tulee käsitellä huolellisesti.

---

Staattinen vaparenkaiden paikkojen asettamismetodi on jäänyt nykyisin unohduksiin ja huomiotta, koska erilaiset laskukaavat ja niihin perustuvat paikkalaskurit ovat helppoja käyttää ja ne ovatkin siksi yleisesti käytössä. Siksi myös sivuutamme staattisen metodin toistaiseksi. Vapojen renkaiden paikkojen etsimisessä on tärkeää ymmärtää, että vaparenkaiden laskentakaavojen ja paikkalaskureiden yms. antamat laskennalliset vaparenkaiden paikat ovat vain hyvä arvaus ja lähtökohta lopullisille paikoille. Erilaiset laskentametodit antavat erilaisille aihiolle enemmän tai vähemmän sopivia arvauksia. Toiset menetelmät on suunniteltu enemmän kärkitoimisille aihiolle ja vavoille, kun taas toiset ovat sopivampia esim. kokotoimisille. Kuitenkin, olisi hyvä ymmärtää ainakin perusteet sille, miten erilaisten vaparenkaiden paikkojen määrityksessä käytettävät laskukaavat toimivat. Myös heittotesti voi tulla kyseeseen renkaiden paikkoja asettaessa. Tätä menetelmää käytetään ehkä silloin, kun määritellään esim. avokelavapojen ohjausrenkaiden kokoa ja paikkaa, yleisesti vaparenkaiden kokoja, ja kelasta katsottuna lähimmän vaparenkaan paikkaa. Lopulliset paikat tulisi aina määrittää staattisella taivutustestillä, ja soveltuvin osin tarvittaessa myös heittotestillä.

---

Staattisessa taivutustestissä yleensä puoliksi valmiseen vapaan kiinnitetään kela ja siima vedetään teipillä tms. väliaikaisesti kiinnitettyjen vaparenkaiden läpi. Siimaan asetetaan hiukan, ei liikaa, painoa, jolloin aihio kuormittuu. Tämän jälkeen seurataan aihion taipumaa ja siiman kulkurataa, jonka tulee seurata tasaisesti aihion taipumaa ilman, että siima oikaisee aihion "mutkia" vaparenkaiden väleissä ja aiheuttaa rasitusta sekä vaparenkaalle että aihiolle. Tämä näkyy testissä mm. siten, että osa renkaista vetää aihion taipumaa suoraksi. Staattinen taivutustesti vaatii "silmää", joka muodostuu harjoituksen myötä. Kun testejä on tehnyt useamman, huomaa välittömästi esim. siiman "harppaukset", joiden poistaminen vaatii lisää vaparenkaita. Vaparenkaiden paikat tulee tarvittaessa säätää ja niiden lukumäärää muuttaa.
Staattisen taituvustestin tuloksena tulisi olla vaparenkaiden lopullinen lukumäärä, ja paikat. Tulokset kannattaa dokumentoida, jotta testiä ei tarvitse tehdä samalle aihiolle uudelleen.

---

Mitä vaparenkaiden paikkojen laskentakaavat ja niihin perustuvat paikkalaskurit tekevät?

Yksinkertaistettuna kärkirenkaan ja viimeisen vapaparenkaan välimatka jaetaan tyveä kohti tasaisesti kasvaviin välimatkoihin. Näitä välejä tulee sama määrä kuin on vaparenkaita, kun kärkirengasta ei lueta tässä yhteydessä vaparenkaaksi. Välimatkojen kasvunopeus vain sovitetaan siten, että valitulla vaparenkaiden lukumäärällä saadaan tulokseksi kärkirenkaan ja viimeisen vaparenkaan välimatka.

Vaparenkaiden paikkojen laskentakaavojen antamat tulokset ovat käytännössä vain sarjoja , joissa lähtökohtana oleva välimatka kasvaa verrattuna edelliseen väliin. Ne perustuvat usein kärkirenkaan ja siitä ensimmäisen vaparenkaan välimatkaan, asetettavien vaparenkaiden lukumäärään ja kärkirenkaan ja kärkirenkaasta viimeisen vaparenkaan (kelaa lähinnä oleva vaparengas, jatkossa viimeinen vaparengas) välimatkaan. Osassa vaparenkaiden paikkojen laskentakaavoja käytetään myös muita muuttujia, kuten esimerksi aihion kokonaispituutta. Henkilökohtaisesti suosin niitä laskentamenetelmiä joissa käytetään vain näitä kolmea ensiksi mainittua muuttujaa - kärkirenkaan ja siitä ensimmäisen vaparenkaan ja kärkirenkaan välimatkaa, asetettavien vaparenkaiden lukumäärää ja kärkirenkaan ja viimeisen vaparenkaan välilmatkaa.

---

Vapa-aihio on kärjestä taipuisampi kuin tyvestä. Vaparenkaiden välien ja niiden läpi vedetyn siiman tulisi seurata taipumaa samaa "tahtia" kuin aihio taipuu. Siksi vaparenkaiden välimatkojen tulisi olla tavalla tai toisella kasvavia liikuttaessa vavan kärjestä kohti tyveä. Kärkiosassa tarvitaan tiuhempaa rengastusta kuin tyvessä.
Kuvassa on esitetty esimerkkinä eräs laskentamalli, joka ei liity suoraan vavanrakennukseen, vaan toimii erimerkkinä kasvusta. Siinä vaparenkaiden edellinen välimatka kerrotaan arvolla 1,1. Välien kasvunopeus on siis 10 %. Jos esim. ensimmäinen, kärkirenkaan ja siitä ensimmäisen vaparenkaan välimatka on 10 cm, seuraava eli toinen välimatka olisi 10 cm x 1,1 = 11 cm, kolmas 11 cm x 1,1 = 12,1 cm jne. Useissa vaparenkaiden paikkalaskennassa tämä välimatkojen kasvunopeus esitetään termillä välimatkakertoimena tms. nimellä.

---

Seuraavassa on esitetty muutama vaparenkaiden paikkojen asettamiseen liittyviä ohjenuoria tai sääntöjä. Nämä ovat ajan saatossa käytänössä hyviksi todettuja ja niitä olisi suositeltavaa noudattaa.

• Kärkirenkaan ja siitä ensimmäisen vaparenkaan välimatkan ei tulisi missään tilanteessa ylittää 12,5 cm (5")
Lyhyemmissä ja raskaissa vavoissa välimatkaa tulee lyhentää. Lopullisen välimatkan selvittämistä helpottaa tutustuminen ko. vapatyyppiä koskeviin suosituksiin ja staattinen taivutustesti.
• Vaparengasta ei tulisi sijoittaa 2,5 cm (1") lähemmäksi vavan liitosta
Jos vaparengas asettuu liitoksen kohdalle, ko. renkaan paikkaa voi muuttaa tai laskea uudet vaparenkaiden paikat eri lähtöarvoilla.
• Naaraspuolisen liitoksen tukisidoksen tulisi olla vähintään 1,5 kertaa aihion halkaisija.

Seuraavasa muutama esimerkkilähtökohta vaparenkaiden lukumäärille. Lopullinen lukumäärä tulee aina todentaa staattisella testillä, jonka yhteydessä on myös mahdollista kokeilla eri vaparenkaiden lukumääriä

Yhden käden perhovapa

Vavan pituus jalkoina + 1 + kärkirengas. Esim. 9' perhovapaan 10 vaparengasta ja kärkirengas.

Hyrräkelavapa

Vavan pituus jalkoina + 1 + kärkirengas. Esim. 10' meritaimenvapaan 11 vaparengasta ja kärkirengas.

Kahden käden perhovapa

Vavan pituus jalkoina - 2 + kärkirengas. Esim. 15' vapaan 13 vaparengasta ja kärkirengas

Usein näkee käytettävän liian monia vaparenkaiden kokoja. Esim. 15-jalkaisen perhovavan voi rengastaa käyttämällä vain muutamaa eri vaparenkaan kokoa. Avokelavavan voi rengastaa usein n. neljällä koolla - ohjainrenkaiden (kelaa lähinnä olevat) jälkeen juoksurenkaat ja kärkirengas ovat samaa kokoa. Renkaiden kokovalintaan vaikuttavat mm. käytettävä siima, kalastuslaji, mahdolliset solmut yms.

---

Usein vaparenkaiden paikkojen laskemiseksi tarvitaan tieto kärkirenkaan ja viimeisen vaparenkaan välimatkasta. Kun on tiedossa mihin viimeinen vaparengas asetetaan, kärkirenkaan ja viimeisen vaparenkaan välimatka voidaan mitata.
Viimeisen vaparenkaan paikan asettamiseksi on useita tilannekohtaisia menetelmiä riippuen myös vapatyypistä ja mihin kalastuslajiin vapa tulee! Lähtökohtaisesti siiman kulma kelalta kohti vapan kärkeä tulisi olla mahdollisimman "jouhea". (Tästä poikkeksena Fujin KR-konsepti, jossa siiman kulkua kuristetaan nopeasti kelalta kohti juoksurenkaita.)
Ehkä helpoin ja tunnetuin(?) on yhden käden perhovapojen tapauksessa käytetty menetelmä. Siinä vavan tulppa (butti) asetetaan rintaa vasten, ja käsi suoristetaan kohti vavan kärkeä. Viimeisen vaparenkaan paikka on keskisormen päässä.
Hyrrävavoissa siiman ei tulisi heittäessä osua kelan ja viimeisen vaparenkaan välissä aihioon. Toisaalta, vaparengasta ei tule asettaa liian lähelle kelaa, jotta kärkirekaan ja viimeisen vaparenkaan välimatka ei kasva liian isoksi, joilloin tarvitaan lisää vaparenkaita. Mikäli käytetään paksua siimaa, voi paikkaa mahdollisesti siirtää hiukan kohti kelaa.
Renkaan koon tulee myös olla sellainen, että siiman, ja mahdollisin kelan siimanohjaimen ollessa puolan reunassa, siima osuu juuri ja juuri vaparenkaan sisäreunaan, tai siimaan tule ainakaan erityisen jyrkkää kulmaa, mikä aiheuttaisi kitkaa siiman ja vaparenkaan väliin. Näin ollen pienempi vaparengas siis sijoittuu automaattisesti kauemmaksi ja isompi lähemmäksi kelaa. Jos siiman osuminen aihioon osuminen huomioidaan, niin myös vaparenkaan koko asettuu lähes automaattisesti melko hyvin oikein. Kelan leveys, käytettävä siimanohjainratkaisu yms. voivat vaikuttaa optimaalliseen paikkaan.
Siis, perustavan laatuinen periaate on, että valitaan kelan ja viimeisen vaparenkaan välimatka siten, ettei siimä osu aihioon heitossa, ja valitaan ko. vaparenkaan koko siten, että siiman ollessa puolan reunassa siima ei aiheuta suurta kulmaa, ja siitä syystä kitkaa vaparenkaan sisäreunaan. Usein saman kalastuslajin vavoissa käytetään melko saman kokoisia keloja, joten välimatka asettuu ja vakioituu melko samaksi.

Eräänä poikkeuksena ja esimerkkinä mainittakoon ns. slow pitch -jigivavat, jotka ovat taipuisia ja toiminnaltaan parabolisia. Niissä viimeisen vaparenkaan on oltava korkeita ja mahdollisimman lähellä kelaa, jotta siima pysyy irti etukahvasta ja kalastajan käsistä.
Viimeisen vaparenkaan asettamiseen vaikuttavat moneat asiat, ja rengastuksessa tulisikin aina huomioida mihin kalastuslajiin vapa rakennetaan.
Lähtökohtia ensimmäisen vaparenkaan paikalle voi hakea valmiista vavoista. Tämä varauksella, koska usein sarjavalmisteisien vapojen rakentamista ohjaavat taloudelliset seikat. Ensimmäisen vaparenkaan paikan ja koon, ja koko rengastuksen vaikutusta voi myös kokeilla heittotestillä, mikä onkin erittäin suositeltavaa.